kylänkenttä

Niinimäen kylä

Kouvola-Kymenlaakso

kouluntalkoot

Etusivu
Kylän sijainti ja kuvaus
Kylän yhdistykset yhteystietoineen
Metsästysmajan vuokraus
Niinimäen Nurkka-kylälehti
Kylässä toimivat yritykset
Ajankohtaista
Kevyen liikenteen väylähanke









NIINIMÄEN UUDEN LEIKKIPAIKAN AVAJAISET
JA KUNTOILUILTA
vietettin 11.6.2009 Niinimäen kuntoradan vieressä sijaitsevalla uudella kentällä ja metsästysmajalla. Aurinkoinen sää suosi tapahtumaamme, joka keräsi runsaan osanottajajoukon. Leikkikentän laitteetkin olivat ahkerassa käytössä ja talutusratsastusta oli mahdollisuus kokeilla. Tapahtumassa oli myös edustajat Kouvolan kaupungilta.
Avajaispuheen piti maaseutupalvelujen johtaja Sirkka Kettunen ja avajaisnauhan leikkasi  Saija Kaukonen lasten kanssa.
Tapahtuman järjestivät Niinimäen kyläyhdistys ja Tarmo-osasto. Letunpaistosta huolehtivat Niinimäen martat!

KYLÄN UUDEN LEIKKIPAIKAN rakensivat kyläläiset keväällä 2009 talkoilla pururadan läheisyyteen, koska koulun kenttä ei jatkossa ole enää käytettävissä. Runsaasti maansiirtotöitä vaatinut kenttä on rakennettu yksityiselle maalle. Kenttä on tarkoitettu yleiseen  käyttöön.

Leikkivälineiden siirto- ja pystystalkoita pidettiin  useana päivänä ja Elimäen kunnan lahjoittamat, koulun entiset leikkivälineet on pystytetty uudelle kentälle.

Kentälle on pystytetty myös pienemmille lapsille sopivia leikkivälineitä.

jkpptie0109